Harrastekerhot

Kalasataman peruskoulun 2 lk. kerhovalinnat

Kalasataman toimipisteen kevätlukukauden harrastekerhot käynnistyvät 12.1.2026.

Te vanhemmat pääsette valitsemaan yhdessä lapsenne kanssa harrastekerhon kolmelle päivälle. Valinnat tulee olla tehtynä torstain 11.12.2025 aikana.

Viikko-ohjelma, josta valinnat tehdään, on esitelty alhaalla olevassa liitteessä.
Lapsi osallistuu harrastekerhoon aina välipalan ja läksyhetken jälkeen n.  klo.15.00-15.50. 

Toivoisimme, että jos lapsenne lähtee kerhosta kotiin klo. 15.00 aikoihin, niin valitsisitte sille päivälle ulkoilun, jotta pitkäjänteinen tekeminen ei katkeaisi juuri toiminnan alussa.

Tiistaisin vietämme kerhossa oman lelun päivää. Silloin iltapäivä on varattu leikille ja lapset saavat tuoda oman lelun kerhoon.

Torstaisin koko ryhmällä on retkipäivä. Silloin lähdemme retkelle joko Mustikkamaalle tai Kalasataman puistoon. Retkelle lähdetään välipalan ja läksyhetken jälkeen eli n. klo 14.30. Takaisin koululle palaamme viimeistään klo. 15.45.

Harrastetoiminta valitaan koko kevätlukukaudeksi. Toivoisimme, että jos harrastevalintoihin tulee kevään aikana muutostarve, niin te vanhemmat olisitte ohjaajiin yhteydessä. Harrastekerhojen ohjaajamäärä mitoitetaan kerhoon ilmoittautuneiden mukaisesti.

Lisätietoja toiminnasta antaa:

Antti Luoma
s-posti: kalasatama@nanokerhot.fi 
puh: ​040-0719605

Maanantai:

– sanataidekerho
– askartelukerho
– musiikkikerho
– ulkoilu

Tiistai:

– oman lelun päivä

Keskiviikko:

– liikuntaleikkikerho
– luku- ja piirtämiskerho
– eläin- ja luontokerho
– ulkoilu

Torstai:

– retkipäivä

Perjantai:

– jalkapallokerho
– hamahelmikerho
– lautapelikerho
– ulkoilu