Harrastekerhot

Kalasataman peruskoulu 1 lk. kerhovalinnat

Kalasataman toimipisteen kevätlukukauden harrastekerhot käynnistyvät 12.1.2026.

 

Te vanhemmat pääsette valitsemaan yhdessä lapsenne kanssa harrastekerhon kolmelle päivälle. Valinnat tulee tehdä viimeistään torstain 11.12.2026 aikana.

 
Viikko-ohjelma, josta valinnat tehdään, on esitelty alhaalla olevassa liitteessä.
Lapsi osallistuu harrastekerhoon aina välipalan ja läksyhetken jälkeen n.  klo.15.00-15.50. 


Toivoisimme, että jos lapsenne lähtee kerhosta kotiin klo. 15.00 aikoihin, niin valitsisitte sille päivälle ulkoilun, jotta pitkäjänteinen tekeminen ei katkeaisi juuri toiminnan alussa.


Maanantaisin koko ryhmällä on retkipäivä. Silloin lähdemme retkelle Mustikkamaalle, Kalasataman puistoon tai Redin katolle. Retkelle lähdetään välipalan ja läksyhetken jälkeen eli n. klo 14.30. Takaisin koululle palaamme viimeistään klo. 15.45.
 
Torstaisin vietämme kerhossa oman lelun päivää. Silloin iltapäivä on varattu leikille ja lapset saavat tuoda oman lelun kerhoon.
 
Harrastetoiminta valitaan koko kevätlukukaudeksi. Toivoisimme, että jos harrastevalintoihin tulee kevään aikana muutostarve, niin te vanhemmat olisitte ohjaajiin yhteydessä. Harrastekerhojen ohjaajamäärä mitoitetaan kerhoon ilmoittautuneiden mukaisesti.


Lisätietoja toiminnasta antaa:

Antti Luoma
s-posti: kalasatama@nanokerhot.fi 
puh: ​040-0719605

 

Maanantai:

– retkipäivä

Tiistai:

– ulkoleikit kerho
– luonto- ja eläinkerho
– kuvataidekerho
– ulkoilu

Keskiviikko:

– tarinakerho
– askartelukerho
– Piirrä mukana -kerho
– ulkoilu

Torstai:

– oman lelun päivä

Perjantai:

– jalkapallokerho
– lautapelikerho
– hamahelmikerho
– ulkoilu